Lähiaikoina on ollut ongelmia käsitöiden kanssa. Kolmesta työstä on loppunut lanka. Kahdet sukat jäi ilman pariaan ja niihin saan kyllä lisää lankaa. Mutta yhdestä huivista loppui myös lanka ja sitä en Suomesta varmaan saa mistään. Pitää vissiin purkaa koko huivi. Harmittaa koska olisi ollut enää 4 kerrosta tekemättä! Pistän kuvan lankakerästä tähän, jos jollakin olisi neuvoja saako Suomesta jostakin.

861950.jpg

Yhdet sukat valmistui uudesta 7veikan raitalangasta tyttärelle. Koko on n. 35.

1251423.jpg

Viime viikolla valmistui jotakin joka ei ole neulomista, mutta haluan sen silti tänne laittaa. Kuopuksen kanssa teimme perhepiirissä kankaanpainantaa ja tässä meidän aikaansaanos. Kuopus valitsi kuvat ja värit. Yhdessä sitten painoimme ne. Joissakin kohtia meni hiukan yli, mutta pääasia oli että kuopus oli riemuissaan :)

1251424.jpg